Tuesday, 3 January 2017

New Year







Uusi vuosi merkitsee itselleni jälleen kerran puhdasta pöytää ja uuden aloittamista. Monen mielestä tälläinen ajattelutapa on hölmöä koska kyllähän päätöksiä voi tehdä pitkin vuottakin. Itse kuitenkin koen juuri uuden vuoden aina erityisenä hetkenä aloittaa jotain uutta ja kaiken ikävän taakse jättämistä. Myös uudenvuodenlupaukset ovat tuttuja itselleni ja tänäkin vuonna tein muutaman sellaisen. Isoimpana ja fiksuinpana päätöksenä pidän rahojen sijoittamista tulevaisuudessa paremmin. Ja tällä tarkoitan sitä että kiinnitän jatkossa enemmän huomiota vaatteiden eettisyyteen. Halpisvaateketjujen tuotteet eivät siis enää ostoskoriini päädy! Poikkeuksena pidän kuitenkin kirppareilta ostettuja asioita, koska kierrättäminen on fiksua.
En usko että päätös näkyy blogin puolella juurikaan, sillä suurin osa vaatteista (kuten tuo kuvissa näkyvä Widowin hupputoppi) ovat nettikirppiksiltä haalittuja.

Kunpa voisin vielä lisätä että uusi vuosi merkitsee uutta tukkaa minulle, mutta ei. Kuten kuvista ehkä jo arvaa, kyseessä on peruukki jonka tilasin hiuskriisin ollessa pahimmillaan. :D Tahtoisin kovin värjätä hiukset takaisin mustiksi, mutta vannoin kerran etten sitä enää tekisi. Eikä se kasviväreillä kovin helppoa olisikaan.. Toivottavasti tämä kuitenkin pelastaa jatkossa pahimmat hiuskriisit! (kunhan ensin opin sen käytön paremmin..)

Tämä kynttilä on jo kuukausi sitten hankittu, mutta se ansaitsee kyllä pienen esittelyn blogin puolella. Bongasin tämän Aallotaren blogista ja pakkohan se oli tilata itsellekin omaa kirjahyllyä koristamaan. Tätä tuskin tulee poltettua ikinä loppuun asti, mutta menehään tuo koristeestakin. Jos kuitenkin kokee tarvetta poltella kirkkoja, niin nyt se onnistuu helposti ihan vain kotona!



Onko teillä tapana tehdä uudenvuodenlupauksia?


New year always means to me a fresh start and a beginning of something new. Some people say it's foolish to make decisions when the year changes but for me it's something I'll do every year. This year I made a promise that in the future I choose better where I'll buy all my clothes and accessories. I want my clothes to be more ethical, so no more cheap stores for me! Flea-markets are much better choice and this hooded top of mine is also from a internet flea-market.

And no, I didn't dyed my hair back to black, even though I really much wanted to. It's a wig and I hope it's going to save my future bad hair days. :D But first I must learn how to wear it properly..

I bought this candle about a month ago, but I wanted to show it in the blog too! I saw it on Aallotaren uni blog. and immediately ordered it for myself too. So, if I ever feel like burning churches, it's now easier than ever!

Did you make any new year's resolutions?

2 comments: