Monday, 18 January 2016

Shades of cool


Vuosi on pyörähtänyt melko vauhdikkaasti käyntiin, ja varsinkin viime viikko oli todella kiireinen. Meillä kuuluu koulussa yhtenä osana lopputyötämme muotinäytöksen stailaaminen, ja tuo näytös oli viime tiistaina. Minulla oli yhteensä 14 mallia, ja vaatteita lainasin neljästä eri liikkeestä. Itse stailaaminen oli helpoin osa, sillä vaatteiden roudaamiseen meni huomattavasti enemmän aikaa, ja tuota roudaamista oli vielä monena eri päivänä. Vaikka monta asiaa tekisinkin varmasti erilailla, olen silti tyytyväinen koska kyseessä oli ensimmäinen näytös. Saattaa olla että muutama kuva stailauksista eksyy vielä tänne bloginkin puolelle, kunhan saan jossain vaiheessa loput kuvat käsiini. :)

 photo 9_zpscwhhq6qg.jpg  photo 3_zps7xsnvgoc.jpg

Kaipaamani lumet ja pakkasetkin vihdoin saapuivat, hieman ehkä moninkertaisempina kuin alunperin toivoin, mutta onpahan nyt sitten ainakin oikea talvi! Kerrospukeutumista on saanut harrastaa paljon, ja sukkahousujakin on parhaimmillaan ollut kolme paria päällekäin. Onneksi ulkona ei ole kuitenkaan pitkiä aikoja tarvinnut viettää, joten toistaiseksi ne lyhyet työmatkat ja bussipysäkillä odottelut on kestänyt hyvin. Ennen vihaamani poolokaulukset ovat myös hiipineet salakavalasti vaatekaappiini näin kylmien ilmojen myötä. Älä koskaan sano ei koskaan, vai mites se oli..

 photo 2_zps07xf1a2r.jpg  photo 1_zpsmi6pviyz.jpg 
Olohuoneemme on kokenut pientä muutosta, kun kauan etsinnässä ollut tv-taso löytyi vihdoin! Etsinnät ehtivät kestää yli puoli vuotta, mutta hyvää kannatti ehdottomasti odottaa. Taso on juuri sopivan kokoinen ja ulkonäöltään varsin ihastuttava, Taso on peräisin ellokselta, niinkuin ovat muuten myös uudet verhot, jotka vilahtivat blogissa muutama postaus sitten. Joskus yllättävistä paikoista löytää aarteita. :)

 photo 7_zpstsunvtx3.jpg  ♥ Poncho & Skirt- H&M  ♥ Ouija board necklace & earrings- Etsy 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 



This year has really started in a hurry and especially last week was very busy. We had fashion show in our school and I had to style 14 models for the show. I borrowed clothes from four different shops and the worst part was definitely carrying the clothes from one place to another. I probably do lot of things differently now, but I'm still happy 'cause it was my first show. Hopefully I can show you some photos later. :)

The winter is truly here now. I hoped the snow and frost, and I sure got what I wanted! There's so much snow right now and it's pretty cold too. But I'm not complaining. You just have to wear lots and lots of layers to keep yourself warm. For example, some day I've had three pair of tights. :D

And last, but definitely not least, we finally found a new tv stand on our living room, yay! We've searched it for over a half year now, but this sure was worth of all waiting. :)

I wish you all a great week! 

No comments:

Post a Comment