Tuesday, 19 May 2015

Dirty Black Summer

Ulkona on jo vihreää ja kesäkin alkaa olemaan päivä päivältä enemmän täällä. Paljon on siis tapahtunut niin ulkomaailmassa, kuin minun omassa elämässänikin tämän pienen hiljaiselon aikana. Suurin syy hiljaiseloon taitanee olla toisen kissan äkillinen sairastuminen ja suuri huoli pienestä. Enää huoli ei ole kuitenkaan läsnä, vaan katti saatiin kuntoon ja kaikki on onneksi jo hyvin. Itsekin olen sairastellut ja stressanut millon mistäkin ja kiire ja väsymys ovat olleet vahvasti läsnä viime aikoina. Mutta ihan mieli maassa ei ole sentään koko aikaa mennyt, ja ainakin nyt tuntuu siltä että kaikki on ihan hyvin. :) Tuo valon määrä on varmasti myös auttanut siinä asiassa paljon.

 photo 5_zpsxtezlgjy.jpg  photo 3_zpsriqsg1vh.jpg

Kuvituksena vähän asua viime viikonlopulta. Asusta tuskin tulee kesä kenellekään mieleen, mutta mustalla mennään, oli vuodenaika mikä tahansa. Ja ainakaan vielä nahkatakki ei ole tuntunut liian kuumalta, mutta eiköhän sekin pian jouda kaappiin odottelemaan syksyä. Jalassa tai oikeastaan paidan alla minulla on uusin hankintani Black Milkiltä, nimittäin samettinen catsuit! Catsuitissa on varsin rohkea leikkaus, joten vielä en ole sitä sellaisenaan uskaltanut ulkoiluttaa, mutta legginsien virkaa se toimittaa varsin hyvin. Tuo materiaali on niin mukava päällä!

 photo 4_zpsalqosbmn.jpg
♥ Shirt & Accessories- Second hand ♥ Leggings (Actually Catsuit)- Black Milk ♥ Leather Jacket- Ebay ♥ Sunglasses- KappAhl

Tämä oli vähän lyhyenpuoleinen paluu blogiin, mutta tarkoituksena oli kaiketi sanoa että hengissä ollaan, ja sekä minä, että blogi ollaan kyllä heräämässä horroksesta ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus taas kirjoitella enemmän. :)

Toivottavasti teille kaikille kuuluu oikein hyvää! 




Hi there! There's so green outside and the summer is almost here. The nature is not only thing that has change in this time, but there's also happened something in my life too. The biggest and hardest thing was that our other cat got very sick, very quickly. So I worried a lot and couldn't do anything else. But thankfully he's alright now and everything is fine. I also has been sick, tired and stressful. But that also seems to be going away and life feels so much better now. :) The sun may have got something to do with that too.

The outfit pics are from last weekend, it really isn't pretty summery outfit, but that's just me. All black everything, no matter what the season is. The newest thing from Black Milk are the velvet leggings which actually is a catsuit! The cut-out is pretty daring, and i don't have enough courage to wear it without anything else. At least not yet. 

I think this post was meant to say that I'm alive, and I'm going to write more in the future!

I hope you're all feeling good. 

6 comments:

  1. Niiin upea asu ja upea tyttö <3 Varsinki tuo paita ja Ankh koru yhdessä miellyttää mun silmää! :)

    http://catsatemybrains.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! ♥ Tuo Ankh on kyllä mun lempparikoru, mutta valitettavasti se eksyy aivan liian harvoin kaulaan. Ehkä jatkossa useammin!

      Delete
  2. You look lovely!I think that a septum piercing would look great on you<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much! ♥ Although I think that I don't take any piercings anymore on my face. :)

      Delete