Thursday, 9 October 2014

Midnight in Paris

Tiistaina vietimme toista vuosipäivää poikaystäväni kanssa. Juhlistimme sitä syömällä ulkona ja myöhemmin illalla elokuvaa katsoen. Ruokapaikaksi valitsimme Vltavan, jossa en ole itse aiemmin käynyt, vaikka siitä lähes joka kerta keskustassa käydessä tuleekin ohi käveltyä. Valinta ei olisi voinut olla parempi, sillä ihastuin paikkaan täysin ja ruoka oli todella hyvää. Täytyy ehdottomasti poiketa toistekin. :) Elokuvavalinta oli Woody Allenin Midnight in Paris, jonka olen nähnyt kerran aiemmin. Elokuva oli ihan yhtä ihana kuin ensimmäisellä katselukerralla. Sitä katsoessa nautimme vielä mutakakkua kermavaahdolla, tiistai oli siis melkoinen herkuttelupäivä!

 photo 1_zpsbe35ecb2.jpg  photo 
mip2_zpse9d7ce10.jpg


Samaan syssyyn myös kuva uudesta tukasta. Jotain muutosta olen kaivannut jo pitkän aikaa, mutta tie vaalean värin saavuttamiseen oli niin pitkä ja tuskainen, että mitään radikaalia en halunnut (ainakaan vielä) tehdä. Tässähän kävi sitten niin, että yli kymmenen vuoden jälkeen palasin omaan väriini takaisin, tai ainakin hyvin lähelle sitä. Juurikasvua minulla oli noin nelisen senttiä, ja sitä en siis värjännyt ollenkaan. Vähän tuo oma väri on vielä tummempi, mutta ehkä ensi värjäyskerran jälkeen ollaan taas vähän lähempänä. :)

 photo 1_zpsafbe31ad.jpg

Hullultahan se tuntuu, että kaikki mahdolliset värit piti käydä läpi vain palatakseen siihen omaan väriin takaisin. Ehkä olen tylsistymässä, tai sitten vain kaipaan helppoutta elämään. Siitä nimittäin kertoo jo kesällä takaisin kasvattamani kulmakarvat.. Niin tai näin, tyytyväinen olen kuitenkin. :)



On Tuesday me and my love had our second anniversary. We celebrated it by going to eat dinner and later we watched a movie. The restaurant we chose was very good decision, food was great and so was the atmosphere. Movie choice was Woody Allens Midnight in Paris, I love that movie so much! This was my second time when I watched it, but I like as much as I did the first time.

Also, a picture of my new hair! It hasn't change that much, just a little. I'm going to grow my own color back, so I dyed it little bit darker blonde. It's still lighter than my own color, so I guess I dye it more later. It sound so crazy that after all this year I'm going back to my own color. But I just felt like it. And it going to be so much easier when you don't have to dye your hair every month.

9 comments:

  1. Midnight In Paris on kyllä ihana leffa. :') Ja Hiddleston siellä Fitzgeraldin roolissa :D <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä ihana! Mun mielestä se voisi olla vähän pidempikin, tuntui että loppui liian lyhyeen. :)

      Delete
  2. Minullakin on viime aikoina vähän pyörinyt mielessä tuo omaan hiusväriin palaaminen. Värjääminen ja tyvikasvun kyttäily ja sen kanssa kriiseily vain yksinkertaisesti kyllästyttää ^^'

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllähän siihen tosissaan kyllästyy, kun koko ajan saa olla värjäämässä. :/ Vaan eipä se ole kiveen hakattu ettenkö minä vielä joskus tätä värjäisi. :D Mutta toivotaan kuitenkin että ei. Ja tsemppiä sulle oman värin kasvattamisen kanssa jos siihen päädyt! :)

      Delete
  3. Tota on nyt paljon liikkeellä! Omaan väriin palaamista siis. Pelottavaa... Jännittävää... Itsekkin oon pohtinu samaa paljon. Rakastan erikoisia värejä hiuksissa mutta olisi tietty kiva kasvattaa megapitkä tukka vaikka omalla värillä ja sitten repäistä uudestaan värien maailmaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsekin ihastelen aina shokkivärisiä hiuksia, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin saada ensisijaisesti pitkä ja hyväkuntoinen oma tukka, että voisi joskus luopua noista pidennyksistä. Tämä on varmasti ainakin mulla paras keino siihen. :) Ja totta, voihan sen siinä vaiheessa sitten värjätä, jos vaan jaksaa sitä tyvivärjäilyä sitten. :D

      Delete
  4. Sama värjäyskoukku on mietittänyt itseänikin, mustien hiusten kanssa oli hullua värjätä 3-4 viikon välein hiuksia, kun oma väri oli niin vaalea. Nyt punaisten kanssa olen saanut pidennettyä värjäysvälin 6-7 viikkoon, ennen kuin rupeaa häiritsemään, mutta kyllä silti olisi aika paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi värjäillä... :) Hitsin pitkä projekti vaan olisi päästä takaisin omaan väriin.

    Luulen vähän, että nyt taantuman myötä ihmiset alkavat suosia taas luonnollisempaa ja karsia ylimääräisiä kuluja pois, vaikka ylimääräisten kulujen karsiminen taas vaikuttaa huonommin talouden tilanteeseen. Itse olen nyt yrittänyt käydä ihan kivijalkaliikkeissä netissä tilaamisen sijaan, jos vaan tarvitsemani löytyy lähikunnista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on hyvä kyllä jos ei ihan joka kuukausi tarvitse olla värjäämässä. Mullakin se oli helpompi punaisten kun mustien hiusten kanssa. Oma tukka kun on sen verran lyhyt vielä, että nyt jos koskaan täytyy kokeilla tätäkin!

      Ja toki se tulee halvemmaksi olla värjäämättä, vaikka en itse sitä ole ajatellutkaan. Itse kun värjäilen kuitenkin, kampaamoja en oikein harrasta. :) Kivijalkaliikkeiden suosiminen on kyllä viisasta, pitäisi yrittää sitä useammin itsekin!

      Delete
  5. Jännästi menee nämä buumit, ensin kaikki värjäsivät hiuksensa mustiksi, sitten vaalennettiin ja kokeiltiin shokkivärejä ja nyt yhä useampi on pohtinut oman värinsä kasvattamista :D Mutta kuten Vivian sanoikin, voi olla osittain taantuman syytä että ihmiset ovat tarkastelleet omaa kulutuskäyttäytymistään ja karsineet turhat pois (:

    Sun hiukset on mun mielestä just hyvänväriset kasvatteluprojektiin, nimittäin tuota tuhkaista vaaleaa tummemmalla tyvellä tunnutaan kampaajalta usein haettavan ;) Oma kuontalo pääsi myös puolivahingossa (krhm, laiskuus...) kasvamaan niin ettei värjättyä hiusta tunnu olevan juuri olevan muualla kuin latvoissa, kampaajakin sanoi ettei ole vuosikausiin nähnyt mun tukkaa niin hyvässä kunnossa :D Nyt sitten ahdistaa pelkkä ajatuskin että näihin lykkäisi jotain kemikaaleja..

    ReplyDelete