Sunday, 8 September 2013

St. Stephen's Green


Yksi ehdoton lempipaikkani Dublinissa oli kaupungin keskellä sijaitseva jopa 9 hehtaarin kokoinen St. Stephen's Green- puisto. En ole koskaan eläessäni törmännyt yhtä vaikuttavaan puistoon, enkä usko että toista samanlaista tulee ihan heti vastaan. Paikka teki lähtemättömän vaikutuksen, ja vain toivoa sopisi että täältäkin löytyisi vastaava puisto.


Puistossa oli tuli nähtyä monia eläimiä, kuten useita eri lintulajeja. Joutsenet ja sorsat olivat molemmat todella kesyjä ja ihmiset uskalsivat mennä yllättävänkin lähelle ruokkimaan niitä. Itse en halunnut häiritä eläimiä kovin läheltä, vaan katselin kauempaa niiden tekemisiä. :)


Istuimme puistossa iltaa monenakin iltana, vaikkakin puisto suljettiin jo yhdeksältä, jolloin kaikkien piti poistua. Vaikka olisin mielelläni istunut puistossa pidempäänkin, niin pakko kehua että tosi hieno käytäntö tuo puiston sulkeminen! Puisto oli siis kokonaan aidattu korkealla aidalla, että tuskin sinne kovin moni ainakaan viitsii kiivetä. Vartijoita kiersi puistossa muutenkin koko ajan, joten ilkivaltaa siellä tuskin paljon pääsee tapahtumaan.


Kuvat eivät tietenkään koskaan kerro koko totuutta, mutta toivon että puiston tunnelma välittyi kuvien kautta sinne teille edes jotenkin. :)

4 comments:

  1. Siis Tokiossa ja Köpiksessä oli myös aivan ihania puistoja jossa oltiin selvästi panostettu kaikkeen ja upeita lampia ja puroja. Tokiossa oli erääseen puistoon jopa sisäänpääsymaksu mutta se oli ihan sen parin euron arvoista. En ymmärrä miksei Suomessa voi olla tällaisia ihania puistoja vai onkohan sitä vaan sitten itse jumittunut käymään noissa perus käppäpuistoissa, ken tietää! Upeita kuvia, oot tyylikäs kimuli! :) ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sen kyllä uskon! :) Olisi kyllä hienoa jos täällä olisi edes jotain samanlaista, vaikka toki Helsingissä on paljon ihan kivoja puistoja. Mutta juurikin noita lampia ja eläimiä kaipaisin tännekin. Ja kiitti paljon! ♥

      Delete
  2. Sulla on mahtava tyyli!
    Kysynpä vaan kun oon pitkään yrittäny selvittää: minkä merkkiset nuo sun kengät on? Oon yrittänyt ettiä vaikka ja mistä!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! :) Kengät on Varustelekasta, ranskan armeijan solkivarsimaiharit. Tällä hetkellä loppu, mutta lisää saattaa tulla ehkä joskus. :)

      Delete