Sunday, 26 May 2013

A new beginning

Hei vaan kaikki uudet ja vanhat lukijat!

Pitkän harkinnan jälkeen päätin tehdä paluun blogimaailmaan aivan uuden blogin kera. Vanha blogi tuntui kuolevan pystyyn melkein heti Helsinkiin muuton jälkeen ja siksi päätin sen lopettaa. Blogin pitäminen alkoi kuitenkin jälleen kiinnostaa, joten miksipä en kokeilisi uudelleen. Niin blogin kuin allekirjoittaneenkin nimi ja ulkoasu ovat kokeneet pienen muutoksen, joten ihan samaa sisältöä ei tältä blogilta kannata odottaa, vaikka varmasti suurin pääpaino pysyykin edelleen pukeutumisessa ja tyylissä ylipäätään.

Ja sitten kaikille uusille tuttavuuksille, isot tervetulotoivotukset teillekin! Blogia kirjoittelee 22-vuotias Keski-Suomesta Helsinkiin muuttanut maalaistyttö. Helsingissä olen asunut reilut kahdeksan kuukautta nyt, ja pakko sanoa että se on ollut elämäni parasta aikaa. Vaikka pieni kotipaikkakunta tulee pitämään aina ykköspaikkaa sydämessä, niin kyllä siellä on hyvin tilaa Helsingillekin. :)

Helsinkiin janosin lähinnä maisemanvaihdoksen vuoksi, ja siksi että se on aina jotenkin vetänyt puoleensa. Kun sitten lopulta viime syksynä nappasin työpaikan sieltä, otin ja lähdin samantien! Lopulta kaupunki ja ihmiset siellä valloittivat täysin ja uusi rakkauskin löytyi nopeammin kuin olisin osannut koskaan odottaa.

Tällä hetkellä elämä tuntuu hymyilevän melkoisen leveästi, joten mikä olisikaan parempi ajankohta aloittaa uusi blogi jos ei nyt!

9 comments:

  1. Hienoa, että jatkat kirjoittamista! Blogiasi olen kaipaillut hetken ja olin pari kertaa jo lähettää yksityisviestiä, jossa olisin kysellyt, aiotko vielä kirjoitella. :)

    Yksityisenä lukijana roikun täälläkin siis!

    ReplyDelete
  2. Oi, pienen kuvasi perusteella olet kaunistunut vielä entisestään :) Jännää nähdä millaisia muutoksia elämääsi on tullut! ♥

    ReplyDelete
  3. Mukava yllätys! Tervetuloa takaisin, sinua onkin jo kaivattu :)

    ReplyDelete
  4. Jee, mukavaa kun jatkat kirjottelua! :) Täälläkin kaipailtiin jo sun tekstejä. Itsekin ootan innolla, minkälaisia muutoksia on tapahtunut!

    ReplyDelete
  5. Kiitos kovasti kaikille! :) Tosi kiva kuulla että jatkatte seuraamista! ♥

    ReplyDelete
  6. Lovely:) I love your hair colour now.

    ReplyDelete
  7. ohoh, sinähän se oot! :D olen usein miettinyt että minne blogisi ja sinä katositte, kun ei tosiaan helsinkiin muuton jälkeen enää paljoa kuulunut. nyt sitten Leenan blogin kautta tänne eksyin, heeeeeeiiii! :D onnittelut uusista kuvioista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitti! :) Ja tosi kiva että löysit takaisin, toivottavasti muutkin jotka kaipailevat niin löytävät uuden blogin pariin!

      Delete